Dhimba Juhlamatka

Dhimba juhlamatka Namibiaan 19. – 30.1.2014

Mikä dhimba?

Namibiassa, kuten myös sen naapurimaassa Angolassa, puhutaan monia eri kieliä ja kaikki suuremmat kielet ovat jo muotoutuneet kirjakieleksi. Jotkut pienemmät kieliryhmät ovat jääneet tästä kehityksestä paitsi, tai niillä on julkaistu vasta vähän kirjallisuutta.

Yksi kieli, jota vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on lähdetty syvällisemmin tutkimaan ja kehittämään kirjakieleksi on nimeltään dhimba (dh lausutaan kuten englannissa th esim sanoissa this, they). Hererokieliset kirjoittavat zemba. Dhimba on ambokielten (kwanyama, ndonga) ja hereron sukulaiskieli. Samalla alueella luoteis-Namibiassa ja lounais-Angolassa asuu sekä hereroa puhuvia himboja että dhimboja. Enemmistö dhimboista asuu Angolan puolella, mutta kielityötä on tehty lähinnä Namibian puolella.

Opuwossa sijainnut tiimi on siis tutkinut kieltä, kerännyt tarinoita ja lauluja, laatinut aapiskirjoja, lukukirjoja, lauluvihkosia, tuottanut kasetteja joissa laulettua ja puhuttua dhimbaa, kääntänyt jonkin verran kirjallisuutta ja erityisesti Raamattua, lähinnä Uutta Testamenttia ja osia Vanhasta Testamentista.

Tiimin johdossa on pastori Johannes Tolu, joka tiettävästi on ainoa heimonsa ja kielensä parista papiksi lukenut. Tiimissä on lisäksi työskennellyt 2 – 3 dhimbaa äidinkielenään puhuvaa henkilöä. Asiantuntija- ja taloudellista apua on saatu Amerikasta (Lutheran Bible Translators), Yhdistyneiltä Raamattuseuroilta sekä suomalaiselta Namibian Kirkon Tuelta. NKT:n puolesta on Namibiassa vapaaehtoisena työskennellyt teologi, lehtori Ulla Nenonen, joka tätä ennen teki pitkän päivätyön (1961 alkaen) Suomen Lähetysseuran ja Namibian evankelisluterilaisen kirkon työntekijänä. Hän on hoitanut monia työn koordinointiin liittyviä tehtäviä ja samalla tukenut Kaokon alueella tapahtuvaa lähetystyötä.

Pari vuotta sitten valmistui UudenTestamentin käännöstyö, mutta sen painattaminen on kestänyt pitkään. Nyt ovat Uudet Testamentit vihdoin saapuneet Kiinassa sijaitsevasta kirjapainosta.

Juhlamatka

24. – 26.1.2014 juhlitaan dhimbankielisen Uuden Testamentin valmistumista. Juhlapaikaksi on valittu Ruacana, joka sijaitsee Namibian ja Angolan rajalla. Näin myös angolalaisilla on mahdollisuus osallistua juhlaan.

Myös Sinulla on mahdollisuus osallistua tähän suureen juhlaan. Puheet ja muut esitykset tulkataan ainakin pääpiirteittäin suomeksi. Samalla näet palan tätä hienoa maata ja sen luontoa, tapaat ystävällisiä ihmisiä ja tutustut Namibian kirkon, Namibian Kirkon Tuen ja Suomen Lähetysseuran työhön.

Ulla Nenonen palaa Namibiaan tammikuussa ja on siten luonnollisesti paikalla ja osallistuu ohjelmaan silloin kun liikumme hänen toiminta-alueellan.

Lähtö Helsingistä tapahtuu sunnuntaina (iltapäivällä) 19.1.2014, paluu Helsinkiin torstaina iltapäivällä) 30.1.2014.

Afrikan ja erityisesti Namibian matkailuun erikoistunut Koonono Matkat Oy toimii vastuullisena matkanjärjestäjänä, yhteistyössä Namibian Kirkon Tuen kanssa.

Matkan hinta 2600 euroa (edellyttäen että valuuttakursseissa ei tapahdu suurempia muutoksia) sisältää lähes kaiken: lentolipun, laajan kiertomatkan Windhoekista Ambomaalle, Ruacanaan, Opuwoon ja Etoshan luonnonpuistoon, majoituksen (9 yötä Namibiassa) runsaine ja hyvine aamiaisineen ja päivällisineen, ruokajuomat sekä juomaveden autossa/bussissa, palvelumaksut, Etoshan luonnonpuistomaksut ja Nakambale-museon sisäänpääsymaksun sekä suomalaisen matkanjohtaja-oppaan (Koononon Olle).

 

Ilmoittaudu heti. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ryhmämatkalle edellytetään vähintään viisi ja mieluummin 10 – 15 osallistujaa.

 

Halutessasi voit jäädä Namibiaan pitempään tai jopa käydä Angolassa, Viktorian putouksilla tai Kapkaupungissa. Tästä ja jatkon kustannuksista voidaan sopia erikseen.

 

Tiedustelut ja ilmoittauminen vastaavalle matkanjärjestäjälle:

Koonono Matkat Oy, Myllärintanhua 1 i 32,00920 Helsinki

 

Olle Eriksson puh. 050 4656152, sähköposti olle@koonono.com

www.koonono.com . Valmismatkaliiketunnus 2949/11/Mj

 

Alustava ohjelma (vähäiset muutokset ovat mahdollisia)

 

19.1.14 su                  Lähtö Helsingistä iltapäivällä.
20.1.14 ma                 Saapuminen Windhoekiin, tutustumiskierros.  Illalliselle kutsumme Suomen asiainhoitajan sekä Suomen Lähetysseuran aluekoordinaattorin.

 

21.1.14 ti Pitkähkö ajo Etoshan luonnonpuiston Namutoniin. Tie on suora ja

hyvä, maisemat kauniit  ja vaihtelevat ja aika ajoin pidämme myös taukoja. Etoshalla näemme ensimmäiset villit eläimet, ehkä esim norsuja. Mahdollisuus (lisämaksusta) myös yöajeluun.

 

22.1.14 ke Aamulla ajelemme vielä leijonan kuningaskunnassa ennenkuin

siirrymme ihmisten valtakuntaan, Ambomaalle. Käymme Omandongossa, minne suomalaiset lähetit saapuivat v. 1870 sekä Omulongassa, missä ensimmäinen kaste 13 vuotta myöhemmin.

Lähetysasemamajoitus. Illalliselle kutsumme mm kirkon johtavan piispan puolisoineen.

 

23.4.14 to Tutustummme Oniipaan (kirkon keskustoimisto, kirjapaino,

vammaistyön keskus ym), Onandjokwe sairaalaan (Selma Rainion perustama) ja käymme Olukondassa, missä Martti Rautasen rakentama kirkko, Nakambale-museo, Rautasten perhehaudat. Syömme maukkaan perinteisen lounaan hirssipuuroineen, luomukanoineen, villipinaatteineen ja jauhujuomineen. Käymme myös paikallisessa kodissa. Illalla sauna.

 

24.4.14 pe                  Matkamme jatkuu Ongwedivan (Kalle Koivun perustama

lähetysasema) ja Nakayalen (vanha lähetysasema tämäkin, nyt Läntisen hiippakunnan keskus) kautta Ruacanaan. Juhlat alkavat.

 

25.1.14 la Varsinainen juhlapäivä Ruacanan Oshifossa (ohjelmasta kerromme

myöhemmin). Juhlimisen lomassa käymme myös 20 km:n päässä sijaitsevilla Ruacana putouksilla. Tähän aikaan vuotta vettä tosin on vähän. Kunene-joki muodostaa Namibian ja Angolan välisen rajan rannikolta putouksille, mistä raja lähtee suorana viivana itään.

 

26.1.14 su                  Aamiaisen jälkeen ajamme Opuwoon, missä osallistumme tänä

vuonna 20 vuotta täyttävän Opuwon kirkon juhlajumalanpalvelukseen.

Sen jälkeen vierailemme himba/dhimbakylässä.

27.1.14 ma                 Käymme dhimban kieli- ja raamatunkäännöstyön toimistossa.

Sitten suuntaamme etelään ja jälleen Etoshan luonnonpuistoon. Majoitus Okaukuejossa.

 

28.1.14 ti Ellemme aikaisemmin ole nähneet leijonaa, niin tänään se pitäisi

nähdä. Kirahvit hyvästelevät meidät poistuessamme puistosta. Ajaa köröttelemme Windhoekiin.

 

29.1.14 ke                  Windhoekissa käymme vielä tutustumassa mm Paulinumin

teologiseen seminaariin, Toivo Tirronen päiväkotiin ja Martti Ahtisaari-kouluun. Ehdimme myös tehdä hieman ostoksia. Illalla tai iltapäivällä lähtö kohti Suomea.

 

30.1.14 to Saavumme Helsinkiin päivällä/iltapäivällä.

2 kommenttia kohteessa “Dhimba Juhlamatka
  1. Olli Lehtipuu kirjoitti:

    Hei!
    Kysymme, onko vielä vapaita paikkoja Dhimba-juhlamatkalle 19.1.-30.1.2014?
    Pitääkö matkalle ottaa rokotuksia?
    Namibia kiinnostaisi vielä nähdä, nimenomaan lähetystyön näkökulmasta.
    Aino ja Olli

    • Stefan Onkoshi Eriksson kirjoitti:

      Hei!
      Olle vastaa vielä sähköpostitse mutta tässä lyhyesti:
      Vielä on tilaa ja mitään erikoisia rokotuksia ei tarvitse, tietysti kannattaa tarkistaa onko yleisimmät rokotukset voimassa esim. jäykkäkouristus.

      Stefan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Koonono Facebookissa

Koonono matkat Oy
Myllärintanhua 1 i 32
00920 Helsinki
09-23161500 (Stefan)
tai 050-4656152 (Olle)
Whatsapp +27798166944

stefan@koonono.com
olle@koonono.com

Kuluttajaviraston valmismatkaliiketunnus 2949/11/Mj