Koonono matkat Oy

EtusivuMatkatLennotUutisetLinkitKuvatTietoa Koonono matkat Oy:staPalauteAutonvuokrausYhteystiedot SvenskaEnglish

"Koonono" on wamboa ja tarkoittaa "loppuun saakka", "perille asti", "koko maailmaan", "maan ääriin". Tämä koskee sekä matkan päämäärää että valmistelujen ja toteutuksen perusteellisuutta.

Olemme asuneet Namibiassa pitkään - nyt Suomessa - ja tunnemme hyvin myös muut Kalaharin alueen maat. Suuren osan palveluista ostamme luonnollisestikin paikallisilta yrityksiltä. Osa tuotosta käytetään avustuksina paikallisille koulutus- ja kehityshankkeille.

Kuusivuotisjakson 2006 - 2011 aikana veimme tai lähetimme n 1400 suomalaista (luvussa tosin on niitä, jotka ovat tehneet useita matkoja) Afrikkaan.

Suomessa olemme rekisteröityneet nimellä Koonono Matkat Oy (aikaisemmin Kalahari Consultants/Olle Eriksson). Olemme Suomen matkatoimistojen Liiton jäsen ja Kuluttajaviraston rekisteröimä matkanjärjestäjä. Matkatoimistomme perustettiin vuonna 2005.  Vuonna 2007 Ollen poika Stefan tuli osa-aikaiseksi oppaaksi ja toimistotyöntekijäksi ja on toiminut kokoaikaisena vuodesta 2008.

Olemme (ainoa suomalainen matkatoimisto) myös rekisteröityneet Namibian kaupparekisteriin sekä Namibia Tourism Boardiin. Sekä Ollella että Stefanilla on namibialainen bussikortti ja ammattiajolupa. Järjestämme myös namibialaisille matkoja Suomeen, hoidamme mm. viisumit, vakuutukset ja lennot.  

Kestävän kehityksen ja ympäristöongelmien huomioiminen.

Ympäristön ja ilman saastumisesta ja lämpenemisestä aiheellisesti huolissaan olevat ystävät ovat eri yhteyksissä esittäneet, että matkailu, erityisesti kaukomatkailu ja lentäminen, tulisi lopettaa. Lentämisen osuus haitallisista päästöistä on vain muutama prosentti, mutta liian suuri tämäkin luku toki on. Olemme allekirjoittaneet matkailualan ns. Helsinki-sopimuksen, jolla pyrimme ilmasto- ja ympäristöhaittojen minimoimiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen. Ilmastonrasituksen ohella on huomioitava myös muita ulottuvuuksia ja arvovalintoja. Olemme tässä valossa pohtineet toimintaamme ja vastuutamme ja päätyneet seuraavaan:
  1. Järjestämme lentomatkat mahdollisimman lyhyiksi. Tämä merkitsee sitä, että ensisijaisesti myymme suorinta reittiä, esim. Helsinki – Frankfurt – Windhoek vain yhdellä vaihdolla. Tällöin polttoaineen kulutus ja vastaava päästömäärä on pienempi kuin esim. pidemmällä Helsinki – Lontoo – Johannesburg – Windhoek reitillä, jolla vaihtoja on kaksi (polttoaineen kulutus on suurimmillaan nousuvaiheessa). Suorin reitti on valitettavasti kuitenkin usein täynnä.

  2. Lennämme ensisijaisesti Finnairilla ja Air Namibialla. Täten lennämme aina ”kotiinpäin” ja tuemme meitä lähellä olevien maiden lentoyhtiöitä, sen sijaan että tukisimme keski- tai länsieurooppalaisia suuryrityksiä.

  3. Suomen sisäisille liittymämatkoille suosittelemme Kokkola – Kuopio - Joensuu akselin eteläpuolella junaa lennon sijasta.
     
  4.  Lepo ja virkistys on tärkeää, mutta siihen voi yhdistää hyödyllistä toimintaa ja uuden oppimista.

  5. Matkailu edistää kehitysmaiden ja Suomen välillä tapahtuvaa yhteydenpitoa, yhteyttä ja kehitystä sekä kansallisella että henkilökohtaisella tasolla.

  6. Kohdemaissamme on turismilla ja muulla matkailulla erittäin tärkeä vaikutus ja suuri osuus ihmisten työllistämisessä, ulkomaanvaluutan hankkimisessa ja bruttokansantuotteen muodostamisessa. Turismin ja matkailun lopettaminen merkitsisi lisääntyvää työttömyyttä ja kurjistumista.

  7. Kohdemaassa ollessamme ja liikkuessamme käytämme ja tuemme paikallisia yrityksiä ja vältämme monikansallisia yritysketjuja ja ökypaikkoja. Palveluista maksamamme rahat jäävät täten parhaiten kohdemaan ihmisille.

  8. Valitsemme yhteistyökumppanimme luotettavuuden ja kokemuksemme perusteella, mutta myös sen mukaan, miten ne käytännössä suhtautuvat ympäristönrasitukseen, kierrätykseen, vaihtoehtoiseen energiaan, lähialueella tuotettujen elintarvikkeiden ja muiden resurssien käyttämiseen. Turvallisuus- ja terveydellisiä aspekteja emme tietenkään unohda.

  9. Osan kertyneestä voitosta (joka ei ole suuri, mutta riittävä) annamme kohdemaassa toimivien yhteisöjen toteuttamille kehitys- ja avustushankkeille.

  10. Ihmiskunta jakautuu – näin on joku sanonut – talonpoikiin ja merenkulkijoihin (farmers and sailors). Kunnioitamme ”talonpoikia” ja tarvitsemme heitä. Samalla haluamme edistää ”purjehtijoiden” vastuullista ja monin tavoin hyödyllistä liikkumista. Matkailua saa edelleen harjoittaa iloisin ja vapain mielin.