Loppiaismatka Namibiaan
30.12.2022-13.1.2023
Tutustu historiaan ja nykypäivään
Bonuksena uudenvuodenaatto eteläisen tähtitaivaan alla

Yhteistyössä Namibian evankelisluterilaisen kirkon (ELCIN) ja Suomen Lähetysseuran kanssa järjestämme matkan Omulongan entisen lähetysaseman paikalla vietettävän kasteen ja seurakunnan perustamisen juhlaan. Koemme ja näemme paljon muutakin.
Käytämme tässä yhteydessä historiallista nimitystä Ambomaa. Nykyään puhutaan pohjois-Namibiasta. Mainitsemme myös ambolaiset. Nykyään puhumme namibialaisista.
Kesäkuussa 1868 Suomen Lähetysseuran ensimmäinen lähetystyöntekijäryhmä lähti Suomesta kohti lounaisen Afrikan Owamboa, Ambomaata. Ondongan kuningas Shikongo sha Kalulu oli muutamaa vuotta aikaisemmin esittänyt toivomuksen ”opettajien” saamiseksi alueella vierailleelle saksalaiselle lähetyssaarnaja Carl Hugo Hahnille.
Erinäisten vaiheiden jälkeen saavuttiin heinäkuussa 1870 Omandongoon, missä sijaitsi Ondongan valtakunnan kuningas Shikongo sha Kalulun hovi.
Loppiaisena 1883, 13 vuotta lähetystyöntekijöiden saapumisesta Ambomaalle, suoritettiin ensimmäinen kaste Omulongan lähetysasemalla ja samalla tämä merkitsi ensimmäisen kristillisen seurakunnan perustamista.
Lähetysseuran johto Suomessa oli jo pitkään kärsimättömänä odottanut, että työ tuottaisi hedelmää. Kasteelle halukkaita oli kyllä, mutta kuninkaat suhtautuivat kielteisesti kasteen suorittamiseen. Luterilainen ja erityisesti suomalainen luterilainen lähetystyö on korostanut opetuksen merkitystä ja vaatinut, että kasteelle pyrkivät tuntevat kristinuskon perusasiat ja että he myös osaavat lukea.
Onhan kristinusko, kuten myös juutalaisuus ja islam, kirjan uskonto.
Vähitellen alkoi kuitenkin näyttää siltä, että kasteen toimittamiselle oli edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Niinpä lähetyssaarnaaja Tobias Reijonen, joka vuonna 1871 oli saapunut työalueelle ja perustanut Omulongan lähetysaseman, päätti kastepäiväksi loppiaispäivän, epifanian, 6.1.1883. ”Silloin kaikki lähetyssaarnaajat saapuivat Omulongalle. Aluksi pidettiin jumalanpalvelus vielä puolivalmiissa koulu- ja kirkkorakennuksessa ja Martti Rautanen piti voimakkaan saarnan. Kastettavat olivat valkeissa kastepuvuissansa, istuen erillään pakanoista. Kirkosta mentiin saliin, joka oli kastehuoneeksi valmistettu. Pakanat, joita oli piha täynnä, saivat avatun oven kautta katsella ja kuunnella… Kastetut olivat Moses Iimene, Abraham Shikongo, Jakob Angula, Elias Nangolo, Tobias Negonja ja Johannes Nangombe.” (Peltola).
Tämän jälkeen alettiin suorittaa kasteita myös muilla lähetysasemilla, Omandongossa ja Olukondassa. Loppiainen tunnetaan pakanoiden päivänä, jolloin vieläkin kastetaan aikuisia.
Omulongan lähetysasema oli perustettu vuonna 1874 Ondongan halki kulkevan suuren sadekautisen joen (omulonga, Oshigambon joki) rantatöyräälle. Tällä kohtaa uomassa on usein vesilammikoita jopa seuraavan sadekauden alkuun saakka. Vuonna 1888, valtakunnan jakautuessa kahtia, jouduttiin jättämään Itä-Ondongassa oleva Omandongo ja rajajoen äärellä oleva Omulonga. Paikalla on enää sulaneiden savirakennusten muodostamia kumpareita sekä mm Reijosen työtoverin, Gustaf Skoglundin hauta. Paikalle pystytettiin muistomerkki kasteen 100-vuotisjuhlissa 1983.
ELCIN - kirkon jäsenmäärä on nyt n. 900 000. 90 % Namibian 2,5 miljoonasta asukkaasta kuuluu johonkin kristilliseen kirkkoon. Kristinuskon ja kirkon vaikutus näkyy voimakkaasti vielä tämän päivän elämässä.
Martti Rautanen ja hänen työtoverinsa ja jälkeläisensä tekivät arvokasta työtä kirjakielen luomisessa, Raamatun kääntämisessä ja kirjallisuuden tuottajina ja levittäjinä.
Vuodesta 1884 vuoteen 1915 maa tunnettiin Saksan Lounais-Afrikkana. Sen jälkeen maa oli Etelä-Afrikan hallinnon ja miehityksen alla aina vuoteen 1989 saakka, jolloin pitkä itsenäisyyssota päättyi. Kirkot osallistuivat aktiivisesti maan itsenäistymiseen johtaviin vaiheisiin ja maanpaossa olleiden namibialaisten kotiuttamiseen. Rauhan saavuttamisen ja itsenäistymisen prosessia kätilöi YK, Martti Ahtisaaren johdolla. Maa itsenäistyi 21.3.1990.
Saamme hyvän läpileikkauksen Namibian keski- ja pohjoisosista. Näemme avaria savanni-, autiomaa- ja vuorimaisemia, luonnonsuojelualueiden runsasta eläimistöä, kauniita lintuja ja erikoisia kasveja. Käymme myös lyhyellä meriristeilyllä.
Oppaina toimivat valtiot.maist. Olle Eriksson ja matkanjärjestäjä Stefan Eriksson. Koonono Matkat Oy on vuodesta 2006 lähtien on vienyt tai lähettänyt yli 3000 suomalaista Afrikkaan.
Kaksiviikkoisen matkan hinta on 3500 euroa. Hintaan sisältyy lähes kaikki: lentomatka reittilentokoneella, laajan kiertomatkan bussikuljetukset, majoitukset, runsaat ja hyvät aamiaiset ja päivälliset ruokajuomineen, juomavesi bussissa, luonnonpuisto- ja sisäänpääsymaksut, palvelumaksut sekä opas- ja tulkkauspalvelut.
Lisämaksu yhden hengen huoneesta on 320 euroa.
Matka on pakettimatkalain, yleisten pakettimatkaehtojen ja vakuussäännösten alainen. Passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk matkan jälkeen. Osallistujalla tulee olla matkavakuutus ja EU koronapassi tai todistus tuoreesta negatiivisesta testistä.
Alustava ohjelma:
30.12. Pe Iltapäivällä lähtö Suomesta.
31.12. La Saapuminen Windhoekiin. Kaupunkierros. Uudenvuoden aatto.
1.1.23 Su Uuden vuoden ja vuoden ensimmäisen sunnuntain jumalanpalvelus Katuturassa. Iltapäivällä matkaan. Alkuun ylängön karjanhoitoaluetta, sitten Namibin autiomaa ja laskeutuminen rannikolle, Swakopmundiin.
2.1. Ma Risteily Valaskalalahdella delfiineineen, isoine hylkeineen, pelikaaneineen ja flamingoineen.. Kuvittelemme, mitä ensimmäiset lähetystyöntekijät ajattelivat, kun edessä oli karu ja asumaton ranta. Kiipeilyä dyyneillä.
3.1. Ti Ajo härkävankkurireittejä seuraten aavikon yli Otjimbingween, missä ensimmäinen lähettijoukko vietti vuoden. Ajamme edelleen Omaruruun, joka 1800-luvulla oli tärkeä kauppa- ja kauttakulkupaikka. Täällä sijaitsi myös Antti Piiraisen kuuluisa kauppa luistimineen.
4.1. Ke Matkamme jatkuu Etoshan luonnonpuistoon. Majoitus Okaukuejossa tai Halalissa. Kummassakin paikassa on valaistu eläinten juomapaikka.
5.1. To Eläinten bongaus jatkuu. Majoitus tänään Namutonissa.
6.1. Pe Jätämme kansallispuiston ja siirrymme King Nehale – portin kautta Ambomaalle. Käymme Omandongossa ja saavumme Oniipaan, joka on ELCIN-kirkon ”pääkaupunki”. Tapaamme kirkon johtoa. (Suomessa loppiainen).
7.1. La Käymme Onandjokwen sairaalamuseossa. Sairaalan perusti Selma Rainio v 1911. Täältä siirrymme Olukondaan ja Nakambale-museoon. Nakambale oli Martti Rautaselle annettu nimi – mies, jolla on kori päässään. Käymme Rautasten kodissa, Martin rakentamassa kirkossa ja Rautasten perhehaudalla, jonka vieressä Ondongan kuninkaiden hautoja.
8.1. Su Ensimmäisen kasteen 140-vuotisjuhla Omulongassa, ensimmäisen kasteen paikalla. Täällä vietetään Epifaniaa tänään.
9.1. Ma Siirrymme Ondangwan (ambokielten raamatunkäännöshanke), Ongwedivan kurssikeskuksen ja Nakayalen (ELCIN:n Läntisen hiippakunnan keskus) kautta Opuwoon. (Vaihtoehtoisesti, jos riittävästi kiinnostusta, Kavangolle.)
10.1. Ti Käymme himba- ja dhimbakylissä ja tutustumme lukutaitotyöhön.
11.1. Ke Tänään meillä on pitkä ajo Windhoekiin, mutta rattoisassa seurassa tai matkan anteja hiljaisuudessa työstäen, se sujuu varsin joutuisasti. Päivän mittaan pidämme useita jaloittelutaukoja.
12.1. To Aamulla mahdollisuus kaupungilla käyntiin ja sitten siirrymme lentokentälle, mistä lento kohti Eurooppaa alkaa.
13.1. Pe Saavumme Suomeen ja Pohjolan talveen.