Huhti- toukokuussa 1926, jolloin Ambomaalla oltiin tehty työtä jo 56 vuotta, perustettu seurakuntia, kouluja, sairaala ja klinikoita sekä koulutettu opettajia ja pappeja, seikkailuhenkinen lähetyssaarnaaja Otto E, Närhi vaelsi ratsain ja jalan tiettömien ja lähes vedettömien ja asumattomien metsien ja hietikoiden läpi Oshigambon asemapaikaltaan Kavangojoen (kirjoitetaan myös Okavango) varrella sijaitsevaan Nkurenkuruun (Kuringkuru), missä sijaitsi Ukwangalin hallitsijan hovi ja siirtomaahallinnon pieni poliisi- ja raja-asema. Ambomaalla olevat lähetystyöntekijät olivat saaneet useita pyyntöjä Kavangon alueelta, mutta se oli toistaiseksi jätetty roomalaiskatolisen lähetystyön huostaan.

Ruotsalais-englantilainen Charles John Andersson oli vuonna 1858 etelästä käsin ”löytänyt” Okavangojoen, luullen ensin saapuneensa Atlanttiin laskevan Kunenen yläjuoksulle, kunnes huomasi joen virtaavan itään. Roomalais-katolinen kirkko perusti jo 1910-luvulla kaksi lähetysasemaa joen alajuoksulle.

Oshigambossa seurakuntatyössä toimiva Närhi halusi käydä Kavangolla. Vuonna 1924 hän vaimonsa kanssa lähti matkaan. ”Mutta siltä matkalta meidän oli palattava rankkasateitten tähden.” Huhtikuussa 1926 Närhi lähti uudestaan yrittämään Kavangolle, mukanaan 11 miestä, härkäkärryt, neljä hevosta ja yksi varsa, ratsuhärkä ja ratsuaasi. Närhi kirjoitti kirjassaan ”Afrikan kätköistä” (WSOY 1929):

”Sivuutimme monia sadeaikaisia virranuomia ja syväsantaisia piikkipensaikkoja. Näimme arkoja puhvelilaumoja (tarkoitti gnuantilooppeja). Leijonien ja leopardien jäljet osoittivat, että öistä liikettä oli noissa salaperäisisissä tiheiköissä. Mahtavat, suurirunkoiset punapuumetsät todistivat asutun alueen olevan jo kaukana. Yöt vietimme roihutulien ääressä, hevoset ja muut eläimet leirin keskellä.  Suuret nuotiot sytytettiin piiriin joka puolelle. Miehet kivääreineen puolustamaan sivustoja. Vaarana eivät olleet vain metsän pedot, vaan myös pensastolaiset myrkkynuolineen. Heillä ei ole vakituisia asumuksia, vaan liikkuvat laajalla alueella. Ondongan päälliköltä Martinilta olin saanut luvan ottaa heitä oppaiksi ja kantajiksi. Otimme aina 3 – 4 miestä saattamaan seuraaville asumuksille. Palkan saatuaan he palasivat takaisin ja paluumatkalla lähtivät mielellään oppaiksemme.”

Alkutaipaleella oli runsaasti vettä saatavilla, mutta idempänä vedensaanti vaikeutui. ”Lopulta löysimme pensastolaisten jälkiä ja niitä seuraten omunketepuun (mangettipuun), jonka suuressa onkalossa oli sadevettä. Kymmenen päivää ratsastettuamme tulimme ensimmäisille uukuangalilaisten asumuksille, mutta sieltä oli vielä toistakymmentä kilometriä varsinaiseen valtakuntaan. Menimme perille päästyämme heti englantilaisen viranomaisen luo.”

”Lähetin heimopäällikön äidille suuren huopapeitteen, noin 16-vuotiaalle päällikölle ratsuhousut ja tulevalle maan äidille suuren villahuivin. Lähetti palasi kehottaen menemään hoviin. Tervehdyttyämme ja keskusteltuamme pyysin saada puhua koolla olevalle kansalle. Kun aloimme laulaa, jotkut ottivat repuistaan meidän oshindongan kieliset laulukirjat. Sen jälkeen syntyi keskustelu muutamien Hereromaalla kastettujen kanssa. Siihen tulivat päällikön vävytkin (vanhempi heistä oli tosiasiallinen hallitsija päällikön ollessa alaikäinen). Ilmeni, että nämä lukemaan oppineet ja muutamat kastamattomatkin olivat pitäneet koulua. Paikalle saapui eräskin pakana oppilaineen. Mies oli ollut kuusi vuotta sitten Hereromaalla ja saanut siellä alkeisopetusta. Kotimaahan palattuaan hän oli ruvennut opettamaan kansalaisiaan. Kanssani keskustelemaan tuli myös kristitty mies, joka oli monet vuodet opettanut vaimoaan ja nyt pyysi hänelle kastetta.”

Närhi ei ollut odottanut tällaista. Lopulta hän taipui kuulustelemaan lukemista ja kristinopin tuntemusta ja sitten hän kastoi yhteensä 21 henkeä. Aikaisemmin kastettuja oli 19 miestä. Hän myös vihki yhden parin ja piti rippikirjoituksen ja ehtoollisjumalanpalveluksen. Illalla pidettiin vielä seurakunnan kokous, jossa valittiin seurakunnan vanhimmaksi eräs Ruben Makaranga ja hänen avukseen valtakunnan vävyt. Kuusi opettajaa sijoitettiin eri kulmakuntiin. Paluumatkalla tuli runsaasti sadetta ja matka sujui joutuisaan.

Emme siis voi puhua lähetystyön alkamisen 100-vuotisjuhlasta. Mutta 100 vuotta sitten täällä perustettiin ensimmäinen luterilainen seurakunta. Vuonna 1928 Ambomaan lähetysalan esimies Viktor Alho ja lähetyssaarnaaja Eetu Järvinen vierailivat Nkurenkurussa ja vuoden 1929 alussa Eetu aloitti Nkurenkurun lähetysaseman rakentamisen. Samana vuonna Aatu ja Alma Järvinen (myöhemmin Järvineva) ja vuonna 1931 Anna Rautaheimo ja Kyllikki Alava saapuivat tänne.

Myöhemmin joen varteen, 60 kilometrin välein ja katolisten Tondoron, Bunyan ja Sambiun asemien väliin, rakennettiin Ruparan ja Mupinin luterilaiset lähetysasemat. 1950-luvulla perustettiin metsäseudulle, Ambomaan suuntaan, Mpungun lähetysasema. Seurakuntien lisäksi perustettiin sairaaloita ja yläkansakouluja oppilaskoteineen. Ensimmäisenä lääkärinä Nkurenkurussa toimi Anni Melander, 1950-luvulla. Nkurenkuruun perustettiin 1970-luvulla raamattukoulu.

Kwangalin kielinen Raamattu ilmestyi vuonna 1987. Pääasiallisina kääntäjinä toimivat Eino Kudumo, Tuulikki Jantunen ja Asser Lihongo. Namibian itsenäistyessä vuonna 1990 perustettiin Nkurenkuruun ELCINin oppikoulu.

Yhteensä 123 Suomen Lähetysseuran työntekijää toimi täällä 84 vuoden aikana, aina vuoteen 2013. ELCIN-kirkon Rundun rovastikunnassa on seitsemän seurakuntaa, joissa yhteensä yli 60.000 jäsentä. Kaikissa ei kuitenkaan ole pappia. Kavangolainen Johannes Sindano toimi ELCINin Itäisen hiippakunnan piispana vuosina 2004 – 2011.

Juhlamatkalla tutustumme historiaan ja elämme nykypäivää. Kavango ja erityisesti 100-vuotisjuhlat ovat tietenkin matkan kohokohta, mutta käymme myös Ambomaalla, lähetystyön alkupaikoilla ja ELCINin synnyinsijoilla. Käymme myös Etoshan kansallispuistossa, missä Afrikan villit eläimet esittäytyvät, jos suvaitsevat. Toivomme saavamme mukaan kwangalin kielen taitoisen ja Kavangon oloja hyvin tuntevan Jouni Salkon.

Matka-ajankohtana sateet ja kuumat ovat takana, talvi edessä, luonto kauneimmillaan. Päivän pituus on 11 tuntia.

Pakettimatkan hinta 2800 euroa maksetaan neljässä erässä (1hh lisämaksu on 350 euroa, telttailijalle annetaan alennus), sisältää laajan kiertomatkan kuljetukset, hyvätasoiset majoitukset runsaine aamiaisineen, päivällisineen ja ruokajuomineen, juomaveden bussissa, suomalaisen matkanjohtaja-oppaan palvelut ja pakettimatkatakuun. Erikseen maksettavan lentolipun hinta (n.1000 – 1500 euroa) määräytyy ostohetkellä.

​

Alustava ohjelma:

25.-26,4.     

Lentomatka Helsingistä Windhoekiin. Kiertoajelu.

 

27.4.

Ajo Etoshan kansallispuistoon, majoitus Okaukuejossa.

 

28.4.

Koko päivä Etoshan luonnonpuiston elämää ihaillen, siirtyen Namutoniin.

 

29.4.

Ajo Ambomaalle. Matkalla käymme Omuthiyan musiikkimuseossa sekä Omandongon, Omulongan ja Olukondan entisten lähetysasemien paikoilla. Omandongoon ensimmäiset suomalaiset lähetystyöntekijät saapuivat 9.7.1870. Täällä on myös kuningas Shikongo shaKalulun hauta. Omulongalla suoritettiin ensimmäinen kaste loppiaisena 1883. Olukondassa käymme Nakambale-museossa, Rautasten entisessä kodissa, 136 vuotta vanhassa kirkossa ja Rautasten perhehaudoilla.

 

30.4.

Tapaamme ELCIN-kirkon johtoa. Tutustumme Oniipaan, Selma Rainion 115 vuotta sitten perustamaan Onandjokwen sairaalaan ja käymme myös ndongan ja kwanjaman raamatunkäännöstoimistossa sekä Oshigambossa.

 

1.5.

Siirrymme Eenhanan, Okongon ja Mpungun kautta Kavangojoen varrelle, Nkurenkuruun. Otto Närheltä matkanteko ratsain ja jalan kesti 11 päivää, me kuljemme 330 kilometrin matkan hyvää päällystettyä tietä. Illalla alkavat juhlallisuudet. Majoitus Simanyassa.

 

2.5.

100-vuotisjuhlallisuuksien lomassa tutustumme Nkurenkurun lähetysasemaan, vanhaan ja uuteen kirkkoon, sairaalaan ja Nkurenkurun oppikouluun.

 

3.5.

Päivät päättyvät juhlajumalanpalvelukseen lähetystyön muistomerkin äärellä. Iltapäivällä lekottelemme majapaikkamme uima-altaan äärellä. Halukkaat voivat meloa tai veneillä joella.

4.5.

Sanomme hyvästit Nkurenkurulle. Pistäydymme suomalaisille tutuilla Ruparan ja Mupinin lähetysasemilla sekä Mbunzan perinnemuseossa. Rundussa käymme luterilaisen Nkarapamwen seurakunnan suuressa kirkossa ja tutustumme Namibian kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin.

 

5.5.

Aamupäivällä käymme Gcaman syrjäisessä kylässä, minne Pentti Toivanen on haudattu. Vaihtoehtoinen ohjelma: veneajelu joella, jospa krokotiili tai virtahepo tulisi näytille. Iltapäivällä ajamme Grootfonteiniin.

 

6.5.

Viimeisenä ajopäivänä ajamme Windhoekiin.

 

7.5.

Tutustumme Namibian pääkaupunkiin ja myös kirkon toimipisteisiin. Paluulento Suomeen alkaa illalla tai seuraavana päivänä.

​

8.5.

Koneenvaihto Frankfurtissa ja saapuminen Suomeen. – Vaihtoehtoisesti saapuminen Suomeen 9.5. lauantaina.